perjantai 3. tammikuuta 2014

vuoden ensimmäinen merkintä wooo

Vietin uudenvuoden Kiiralla Mandin, Vilman ja Frodo-nimisen koiran kanssa. Otettiin muun muassa hupsuja yhteiskuvia (ilman sitä koiraa tosin). En tosiaan tiedä mikä ongelma Bloggerilla taas vaihteeksi on kuvanlaadun kanssa, ei tee mieli laittaa kuvia ollenkaan mut leikitään että ainakin tunnelma välittyy vaikka kaikki onkin ärsyttävän rakeista.


Rakettien kuvaamiseen en keskittynyt mitenkään erityisen täysillä mutta tuossa nyt kaksi pakollista rakettiräpsyä nyt kuitenkin myös. Alempi on mun mielestä niin mukavan kaoottinen että oli pakko jakaa se tänne.


Siinä iloiset tytöt uudenvuodenmaljan kanssa.

Keskiviikkona Kiira lähti ja siirryttiin Mandin kanssa Vilmalle kyläilemään, käytiin vähän seikkailemassa ja juhlimassakin. Jälkimmäisestä ei ole kuvamateriaalia.


Mulla on vähän niin kuin suunnitteilla uusi blogi koska kaikki ärsyttää sen verran että edes teeskennelty uusi alku voisi olla aika kiva. En tiedä mitä siitä tulee vai tuleeko mitään mutta ilmoittelen sitten että mitä tapahtuu. Jee. Hyvää vuotta 2014!

Ps. Tossa vielä se koira:

3 kommenttia:

  1. noist kahdesta ekasta kuvasta tulee sellanen olo, et oisin hirveen lyhyt ja kaikki kumartuu kattomaan mua :D

    VastaaPoista
  2. Onpa Frodosta tullut vanhan näköinen!

    VastaaPoista