maanantai 25. maaliskuuta 2013

merci pour le venin


Tuo saattaa olla joku päivän asu -kuva tai jotain. En tiedä mitä siinä tapahtuu, mutta mun alkaa vissiin olla vaikeampaa ja vaikeampaa seisoa normaalisti kun yritän ottaa itsestäni kuvaa.

Muuten, tein Instagramin. Jos jotakuta kiinnostaa seurata kuinka tyhmyyteni tiivistyy, niin täältä löytyy. (En myönnä, että tuo oli ehkä ainoa syy jonka takia ylipäänsä suostuin hankkimaan älypuhelimen. Pfft.)


(MCR lopetti ja olen samaan aikaan sekä vihainen että surullinen ja myös epätoivoinen koska niiden mahdollista tulevaa keikkaa mä kaikkein eniten odotin, vaikken olekaan kuunnellut niitä kovin aktiivisesti ikuisuuksiin ja olen sitä paitsi nähnyt ne jo kerran. Silti. Äää. Mutta tämän takia päätin, että voin laittaa ikuisuuslempilauseeni otsikkoon, jippii.)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

juhlista

Pidettiin mulle maanantaina mitä kivoimmat prinsessajuhlat! Siellä oli muun muassa kakkua:


ihanaakin ihanampia vieraita:


sain jopa lahjoja!


Tässä fiilistelykuvia:


Oli myös jonkinlaiset afterpartyt, joista ei varmaan sen enempää. Pelattiin muun muassa Twisteriä!


Musta on jännää ettei tunnu paljon missään tämä täysi-ikäistyminen, vaikka olen kerennyt jo käydä Alkossakin ja kaikkea. Ehkä se iskee sitten myöhemmin ja saan järkyttävän ikäkriisin. Apua.

(Tänään kävin katsomassa Lahdessa Hair-musikaalin, se oli siistii!)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

otsikon keksimisen sietämätön vaikeus


Koska joka vuosi pitää herättää laulamalla ja tuomalla aamiainen sänkyyn, vaikka kuitenkin tarjotin viedään takaisin alakertaan ja syödään pöydän ääressä. (Oikeastihan mulla on synttärit vasta huomenna, mutta lähden tänään takaisin opistolle, joten piti ottaa etumatkaa.)


Leikkelin hihoja irti, osa 2. En koskaan käytä tuota kauluspaitaa enkä ole ihan varma käytänkö sitä tuollaisenakaan, mutta se on niin pitkä että sitä voi käyttää vaikka mekkona. Jee.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

huiii


Sain synttärilahjaksi puhelimen. Se on hurjan pelottava, olen vältellyt ansiokkaasti älypuhelimia tähän asti mutta nyt oli vähän pakko yrittää sopeutua nykyaikaan. Nyyh. Kyseessä on siis käsittääkseni Samsung Galaxy S 3 mini. Ehkä. En ihan ymmärrä sitä, koska kuten sanoin, se on hurjan pelottava. Mutta yritän sopeutua. Tajusin juuri ettei tuolla ole nimeä vielä, mikähän rimmaisi Aamoksen, Petruksen ja Tiituksen kanssa...


(Tekee hirveän paljon mieli lukea pari päivää aikaisessa 17-vuotiaan itseni kirjoittama kirje 18-vuotiaalle itselleni, mutta yritän parhaani mukaan hillitä itseni. Terveisin Emilia joka varasti idean Pienestä Runotytöstä ja on kirjoittanut itselleen kirjeitä 11-vuotiaasta, odotan innolla ensi vuotta kun alan saada kaksi kirjettä kerrallaan ja sitten myöhemmin jopa kolme! Kirjoitan joka syntymäpäivä ainakin vuoden päähän, mutta useimmiten myös kymmenen vuoden päähän ja joskus myös viiden vuoden päähän. On samaan aikaan kamalan jännää ja kamalan noloa lukea niitä...)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

keksin tähän myöhemmin jotain


Tänään olen siivonnut ja pyykännyt ja kymmenen minuutin päästä mun pitäisi olla kirjoittajaohjelmatunnilla. Tuossa on Saara, se on edelleen varsin nätti kissa.


Tässä minä:


Täytän viikon päästä 18. Pelottavaa.

(Otsikko muuten valehtelee.)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

nau

Tässä on Veeran kissa. Se on maailman nätein ja tykkää istua ikkunalaudalla.


Tässä on Veera ja paljon savua.

torstai 7. maaliskuuta 2013

and that's who i am (again)

Iris halusi, että teen uudestaan tämän haasteen:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa
2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille
3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

Eli kiitos vain! En aio jaella tätä kellekään, kun jakelin jo kerran ja niistäkin ehkä kaksi teki sen, mutta itse seikkailin taas hetken jos toisenkin täällä ja sain koottua tällä kertaa tällaisen kuvasarjan:


Tekee mieli selittää monista noista jotakin ylimääräistä, mutta hillitsen nyt itseni ja annan kuvien puhua puolestaan.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

vastauksia jeejee (osa kaksi)

Tässä nämä loput nyt!

Mitä mieltä olet tatuoinneista? Oletko mahdollisesti suunnitellut itsellesi sellaista?
Itse asiassa näin juuri toissayönä unta että olin ottamassa tatuointia, mutta sitten jänistin viime hetkellä ja jouduin maksamaan kamalasti siitä peruutuksesta. Siinä mulla oli jo ennestäänkin yksi tatuointi! Ei mulla siis mitään tatuointeja vastaan ole ja kyllä mulla on suunnitteilla ehkä joku pieni tatuointi joskus ottaa. En kyllä haluaisi itseäni ihan yltäpäältä tatuoiduksi, mutta ei mulla ole mitään sitä vastaan jos joku muu niin haluaa tehdä.


Mitä kauneus sinulle merkitsee?
Apua. Kauneutta on ihan kaikkialla ja sitä on monenlaista, enkä mä osaa eritellä tuntemuksiani siitä sen paremmin. Kauneus on jotain sellaista, mitä haluaa jäädä tarkastelemaan lähemmin tai sitten vain uppoutua siihen tunteeseen, jonka se kauneus tuo.

Mikä on sinusta seksikästä?
Riippuu niin paljon ihmisestä! Toisissa seksikästä saattaa olla itsevarmuus, toisissa taas ujous tai joku ihan muu piirre ja se riippuu ihan siitä, millainen ja miten se ihminen on.


En voinut estää itseäni tekemästä tätä kollaasia ihmisistä, jotka näin esimerkiksi aiheuttaa mulle toisinaan lieviä uuh-tuntemuksia. :D Jos jotakuta kiinnostaa niin vasemmalta oikealle ylhäältä alas: Ezra Miller, Dakota Fanning, Kristen Stewart, Logan Lerman (joka on yleisesti ottaen kyllä vähän turhan lapsenkasvoinen mun makuun, mutta kun tuo kuva...), Emma Watson, Robert Pattinson ja Carey Mulligan.

Kumpi on kauniimpi, pakkasyön tähtitaivas vai pakkasyötä enteilevä värikäs iltarusko?
Tähtitaivas.

uskotko jumalaan?
En varsinaisesti.

entä oletko taikauskoinen?
En mä sitäkään. Silti pelkään kyllä kuollakseni kaikkia pahoja yliluonnollisia juttuja...

jos saisit taikalampun ja kolme toivetta, mitä toivoisit? (lisätoiveita ei sitten toivota!)
Onnellisuutta, rahaa ja rakkautta. (Kylläpäs keksinkin loistavat toiveet!)

mistä unelmoit?
Että joskus mulla on söpö pieni kerrostalokämppä jonkun söpön ihmisen kanssa ja hirveästi eriparisia tee- ja kahvikuppeja, nurkissa pyörii pieni kissa ja mulla on tekeillä toinen tai kolmas romaanikäsikirjoitus.

Tuollainen!

missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
No tuo ylempi vastaus, mahdollisesti ilman kissaa ja toista tai kolmatta romaanikäsikirjoitusta.

oletko tyytyväinen tämänhetkiseen elämääsi?
Voisin mä tyytyväisempikin olla.

jos olisit jokin taikaeläin, mikä olisit?
Varmaan se keiju. Tai joku metsäneläin, vaikka menninkäinen.

Unelma-ammattisi?
Tavallaan kirjailija, mutta toisaalta en välttämättä haluaisi olla ammatikseni kirjailija. Ei mulla oikeastaan ole unelma-ammattia.

Onko sulla unirytmi? (Millainen?)
Onhan mulla, sellainen että menen nukkumaan suunnilleen joskus yhdentoista ja yhden välillä ja herään tunnin tai pari ennen kuin koulu alkaa ja jos ei ole koulua tai muuta menoa niin nukuskelen jonnekin puolenpäivän tienoille.

Jos ihminen olisi kuolemaisillaan lyhyehkön ajanjakson sisällä, mitä kirjaa suosittelisit sen viimeiseksi luettavaksi?
En ainakaan mitään kuolemaa käsittelevää, paitsi ehkä Siilin eleganssin. Varmaan kuitenkin suosittelisin Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjoa.

Uskotko horoskooppeihin? (Mikä oot horoskoopiltas?)
En erityisemmin usko niihin lehtien "näin sulle tulee tapahtumaan tässä kuussa" -horoskooppeihin, vaikka tykkäänkin lukea niitä, mutta ainakin itselläni ne luonneanalyysit osuu pelottavan usein oikeaan. (Kalat.)

Miten aloittaisit/aloitat kirjeen?
Yleensä mun aloitukset on sitä, että pahoittelen miten kauan mun kirjeessä on taas mennyt. Jos kirjoitan ihan ensimmäistä kirjettä jollekulle, niin esittelen itseni.

Oletko koskaan ollut kesätöissä? (Missä? Milloin?)
En, mutta tänä kesänä vissiin olisi vihdoin aika...

Mitä kaunista ja pientä olet tänään kohdannut?
Lakkasin mun varpaankynnet punaisiksi ja sormien kynnet epämääräisen kimalteleviksi ja se oli musta aika kivaa.


Siinäpä ne, kiitos kaikille kysymyksistä! Ja tämän merkinnän kuvathan ei sitten ole mun ottamia (yllätys, yllätys) kahta viimeistä lukuun ottamatta, kaikki on ryöstetty osoitteista weheartit.com ja tumblr.com!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

vastauksia jeejee (osa yksi)

Mulla on tylsää, joten päätin vastata kysymyksiinne. Niitä tuli ihanan paljon, kiitos. ♥ Itse asiassa niitä tuli niin paljon, etten viitsinyt edes pistää kaikkia samaan postaukseen, loput tulee varmaan huomenna. Jos joku tuntee edelleen tarvetta kysyä jotain, niin vielä ehtii tähän tai edelliseen postaukseen!

Saisikohan kuvat viidestä rakkaimmasta vaatekappaleestasi?
En oikein tiedä, onko mulla sellaisia rakkaimpia vaatekappaleita, paitsi ehkä joku keltainen villapaita ja liian iso värikäs kauluspaitani, mutta niitäkin käytän sen verran harvoin nykyään että jätän ne nyt huomiotta. Kokosin kuitenkin jonkinlaisen kollaasin, johon kyllä päätyi enemmän kuin viisi vaatekappaletta:


Nuo on niitä vaatteita, joita mun päällä yleensä näkee enkä nyt niistä sen enempää selittele. Alaoikean nahkatakki on lähes ainoa tähän päätynyt jollain tapaa rakas vaatekappale; se on oikeasti tosi ruma ja säkki eikä sovi mulle ollenkaan mutta silti vaan palaan siihen joka kevät. Se ei edes tarkalleen ottaen ole mun vaan se päätyi mulle noin miljoonan välikäden kautta, mutta mulla se on joka tapauksessa jo muutaman vuoden hengaillut.

Entä mitkä ovat viisi lempparikirjaasi?
Siri Kolun Metsänpimeä ja Stephen Chboskyn The Perks of Being a Wallflower (nimenomaan englanniksi, suomennoksesta en tykkää) on sellaisia, mitä tähän tuli automaattisesti mieleen. Sitten tykkään (silleen lievästi ilmaistuna) myös Siiri Enorannan Gisellen kuolemasta ja Sofi Oksasen Baby Janesta, vaikka vierastankin sanoa lempikirjoikseni mitään minkä olen lukenut vain kerran. Mutta ainakin jälkimmäisestä tykkään takuulla toisellakin lukukerralla! Viides olikin sitten ihan kamalan vaikea valita, ihan hipsterstatukseni takia voisin sanoa John Greenin Looking for Alaskan, mutta toisaalta esim. Laura Lähteenmäen Annastiina on sellainen että olen lukenut sen suunnilleen joka vuosi jostain kolmosluokkalaisesta ja Terhi Rannelan Taivaan tuuliin on musta aina yhtä hieno. Että joo. En mä tiedä.

mikä on sun lempibiisi tällä hetkellä?
Itse asiassa mulla ei ole tällä hetkellä mitään lempibiisiä! Mutta ollakseni epäennalta-arvattava ja paljastaakseni teille yhden guilty pleasureistani, sanon että Rihannan We Found Love. Sen lisäksi, että se on ehkä maailman paras bilebiisi, sen videokin on hieno ja Rihannalla on ehkä maailman kivoimmat vaatteet.

koetko olevasi muita ikäisiäsi kypsempi?
En. Se tosin johtuu ihan siitä, että liikun niin kypsässä seurassa ja asun soluasunnossa suunnilleen meidän lukion fiksuimpien ihmisten kanssa niin en mä pääse tuntemaan itseäni mitenkään erityisen kypsäksi. :D Jossain toisessa seurassa saatan ehkä joskus kokea olevani muita ikäisiäni hieman kypsempi, mutta en mä silleen yleisesti ajattele niin.

mikä on hassuin nimi jonka oot kuullut?
Aamuaurinko Iltatähti on mun mielestä aika hulvaton.

onko ateismi uskonto?
Mun mielestä sen pointti on vähän siinä, ettei ole mitään uskontoa.

onko itsemurha itsekästä ja väärin?
En sanoisi että väärin, mutta itsekästä kyllä. Mutta siinä on niin paljon muitakin puolia, että on hölmöä sanoa sitä pelkästään itsekkääksi. Pitää osata ajatella muutakin kuin että "no sun omaiset kaipaa sua jos teet itsemurhan." Ei se ole ihan niin yksinkertaista.

mihin oot koukussa?
Tumblriin? :D Sit oon esimerkiksi ihan hirveä läheisyysnarkkari ja oon aina halailemassa kaikkia. Ja ominaistuoksut! En kyllä sanoisi olevani niihin koukussa, mutta melkein ainakin.

millainen oot uusien ihmisten seurassa?
Riippuu. Jos olen uusien ihmisten seurassa jonkun vanhan tutun kanssa, niin pysyn aika hiljaa ja lähinnä tarkkailen tilannetta. Jos taas olen niiden uusien ihmisten seurassa ihan yksin ja tiedän, että olisi kaikkien kannalta parasta tulla niiden kanssa toimeen ja tutustua niihin, niin sitten olen vähän puheliaampi.

minkä elokuvan maailmassa haluaisit asustella?
Jossain musikaalissa!  Mielellään sellaisessa iloisessa musikaalissa, jossa tanssitaan paljon.

lempinäyttelijöitä?
...Hah. Andrew Garfield, Carey Mulligan, Emma Stone, Logan Lerman, Ezra Miller, Emma Watson, Elle ja Dakota Fanning, Kristen Stewart, Robert Pattinson, Ryan Gosling ja miljoona muuta! Mutta nuo on ne ykköslempparit (joista aika monista tykkään niin paljon lähinnä koska ne on niin ihania ihmisiä, mutta on niiden elokuvatkin hienoja).

minkä elokuvahahmon haluaisit tavata?
Kaikki ketkä mulle tulee mieleen on alunperin kirjasta tai sitten oikeasti joskus olemassa olleita ihmisiä, jotka on jotenkin päätyneet elokuvaan. Apua. Esim. Little Miss Sunshinen Dwayne voisi olla ihan siisti tuttavuus.

mitä mieltä olet keijuista?
Että jos niitä on oikeasti olemassa, niin mitä mä teen vielä ihmisten maailmassa.

häpeätkö, siis ei kevyesti "voivitsioonNOLO!1"-tapaan vaan aidosti häpeä itsessäsi jotain perustavanlaatuista piirrettä?
En ihan hirveesti vietä aikaani häpeämällä itseäni. Muutenkin, silloin kun oikeasti häpeän jotain, niin se tapahtuu vain jonkun tietyn ihmisen seurassa eikä hävetä mua mitenkään kokonaisvaltaisesti.

oletko koskaan tietoisesti katkaissut välejä kehenkään? surettaako jokin hiljalleen hiipunut menetetty ystävyys?
Oon. En tiedä onko mulla jotain hiljalleen hiipunutta menetettyä ystävyyttä (en ole ihan varma mitä mun elämässä tapahtuu juuri nyt), mutta jos on niin surettaa kyllä.

pelottaako oma tai maapallon tulevaisuus?
Pelottaa oma sekä maapallon tulevaisuus, mutta omani kyllä huomattavasti enemmän. Oon ehkä vähän huono ihminen tämän takia.

oletko ollut ihastunut viime aikoina?
Riippuu mikä on "viime aikoina" ja mikä lasketaan ihastumiseksi. Ehkä?

milloin ja mitä (fiktiivistä) kirjoitit viimeksi?
Voi ei. Kirjoitan runoja melko usein, varmaan sellaisen. Olen kyllä ahkerasti koko loman yrittänyt saada aikaan novellia, muttei se ole oikein ottanut onnistuakseen.

Voiko kauneutta olla olemassa ilman ihailua?
En keksi yhtäkään perustelua sille, miten sitä voisi olla olemassa ilman ihailua. Ei siis varmaan.

Kiitos kaikille kysymyksistä! (Kamalaa kun merkintä näyttää tyhjältä ja tylsältä ilman sen suurempia kuvapiristyksiä. Koettakaa kestää!)